Hei!
WDM 2015 hienosta tapahtumasta julkaisen kuvia ja tekstiä muutamassa erässä SENIO -rivitanssin fb-sivustolla!
Olin siellä kilpailemassa koreografiakisassa. Näin monta erityisen hienoa kilpakoreografiaa!! Ja aion myös opettaa yhden voittotansseista! Omista uusista tansseistani A Good Man Is hard to Find ylti sarjassaan kolmanneksi.
Yksi tanssikurssilaisistani, Hellevi Härkönen, innostui lähtemään WDM 2015 tapahtumaan mukaan ja tanssimaan kanssani kilpailussa. Kesä kului harjoitellessa 3 tanssia.
Tapahtuma kesti 3 päivää. Opimme uusia tansseja, katselimme myös varsinaisia tanssikisoja ja kannustimme suomalaisia ja jännitimme heidän suorituksiaan. Jatkoimme matkaa vielä Lontooseen, jossa tuli nähtyä kaupunkia, katseltua taidetta. Lontoon hienot puistot ovat myös näkemisen arvoisia.
Ja juhlittiin, tietysti, tanssia, ja filosofoitiin sen mystistä ja energistä olemusta:
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.